Pikavisiitti Pattayalla

Kuvia rannalta. Oli muuten lämmintä :)

viidakkomaisemista suodatinkuva...

Sain sattumalta tietää kolmannella harjoitteluviikolla, että oma isäni olisi parhaillaan työskentelemässä Pattayalla. Lähes siltä istumalta (pienen lentohintavertailun ja puhelun jälkeen) oli lentoliput varattu Huesta Ho Chi Minhin kautta Bangkokiin. Järjestin pari työpäivää harjoittelusta vapaaksi, onhan tämä tällainen once-in-a-lifetime-mahdollisuuksia. Majoitus kuitenkin olisi ilmainen ja vaihtelun vuoksi olisi mahdollisuus tavata muitakin suomalaisia (ja tietenkin omaa perhettä siinä sivussa :), syödä suomalaista ruokaa ja verestää muistoja Pattayan seudusta. Harmittava puoli reisussa oli lentoajat. Huesta kun ei lennä suoraan Bangkokille ja vaihtojen väliaikojen vuoksi matkustusajat olivat kumpaankin suuntaan  vähimmillään n. 7 h. Lennoista selvittiin ja vielä parin tunnin ajomatkasta Pattayalle.

Parin päivän aikana ehti tekemään (vaateostosten lisäksi) vaikka ja mitä. Kaikkea muuta kuin vietnamilaisen ruoan syömisen lisäksi vierailimme Armeijan omistamalla rannalla uimassa, aurinkoa palvomassa, apinoita ruokkimassa ja rapuja metsästäessä. Ihanan lämpimän meriveden lisäksi pääsin vihdoin rapsuttamaan orpoa koirakaveria ja avustamaan sitä ruoanhankinnassa (yritimme yhteistuumin metsästää rapuja ja pikkukaloja, yllätys yllätys tuloksetta). Koira näytti voivan hyvin, vaikkei ylimääräisestä käsiparista ollutkaan apua. Näkyi matkan varrella paljon apinoitakin ja autotien ylitti 1,5 metrinen varaani, eli viidakon keskellä oltiin.

Tällaisia loikki autojen konepelleillä ja banaanit maistuivat (erityisesti isoimmille).

Tyhjältä näyttää, mutta oli siellä turistejakin ;)

Yritin parin päivän aikana tehdä myös paljon ostoksia, koot kun ovat thaimaassa hieman isompia ja mahdollisesti helpommin tingattavissa :) Jonkun verran uusia vaatteita tarttuikin mukaan, mutta pari lisäpäivää tähän touhuun ei olisi ollut pahitteeksi. Iltaa tuli myös istuttua useammassakin paikkaa parin päivän sisällä, sitä itsekin aivan yllättyy kuinka arkisia asioita (kuten ruisleipää, kunnon jogurttia, ehtaa puuroa ja kylmää rasvatonta maitoa sekä lonkeroa) tulee nopeasti ikävä. Huomaa ajan myötä myös miten paljon helpompaa on käydä kaupassa, kun tietää mitä purkkien kyljissä lukee :) Tulipahan reissussa tutustuttua isän "sivubisnekseen" virolisten alkoholijuomien maahantuoja/ jälleenmyynti firman Saku Thai Co:n osakkaana. Myös jonkunsortin sokeiden thaikkulasten hyväntekeväisyys koulukeräyksen (johon siis em. firma osallistuu) kautta tapasin yllättäen Vesa-Matti Loirin. Pakko se on vaan uskoa, että Suomi on niin pieni paikka, että jotain kautta kaikki tuntevat kaikki.

Kavereita löytyy joka paikasta (vähän yllättävistäkin tilanteista)

"Kotiinkin" oli pakko jo sunnuntaina lähteä ja lentoviivästysten takia (toivottavasti viimein) viimeiseen majapaikkaan eli uuteen hotelliin saapuminen oli jo myöhään illalla. Varoituksen sana vielä Ho Chi Minhin kautta kansainvälisiä lentoja tekeville; varatkaa rahaa oikeasti reilusti mukaan, koska siellä nyhdetään ensimmäiset ja viimeisetkin roposet turisteilta. Vietnamin sisäisten lentojen terminaalissa taas hinnat putoavat (itsestäänselvästi) kolmasosaan edellämainitusta. Pieni muistutus taas aasialaisten viedään-kaikki-mikä-irti-lähtee -periaatteesta.

Da Nangiin ja takaisin...

Tässä vaiheessa reissua ollaan jo kotiuduttu Hueen siinä määrin, että oli aika vaihtaa maisemaa. Päätimme lähteä pikavisiitille rannalle ja lämpöön viikonlopun ajaksi. Kohteen piti olla lähellä ja helppojen kulkuyhteyksien päässä (eli mielellään ennenkaikkea halvalla ja nopeasti.) Sukellusmahdollisuus oli myös (pienenä) haaveena, koska edelliskerrasta on jo enemmän aikaa. Päädyttiin siis yksissä tuumin lähteä Da Nangiin, joka on siis kuuluisa rannoistaan (erityisesti My Khe eli paikallistenkin paremmin tuntemasta China Beachista). Myös vuoristomaisemia odotti pienen internetvierailun perusteella. Järjestelin matkustusasioita ja päädyimme bussikuljetukseen menomatkalle ja junailuun paluumatkaksi. Hotellista saatiin kätevästi hommattua bussiliput suoraan hotellilta kohteeseen vaivaisella 5 euron hinnalla. Matkustusaika bussilla oli vain kolmisen tuntia (pienen lepotauon lisäksi).

Ulkoa näyttää tavalliselta bussilta...

Mutta sisältä löytyy penkkien sijasta näitä !

Ja sitte näkymiä bussin kyydistä kun ylitettiin Vuoria (tai kukkuloita, jos niitä sellaisiksi haluaa kutsua):

löyty pysähdyspaikalta myös pari pikkusta, jotka jaksoivat viihdyttää itseään rätinpalalla :)

Ilman mitään (henkilökohtaisia) ennakko-odotuksia, yllätyin kuitenkin iloisesti, kun hotellin eteen kurvannut bussi olikin kuulopuheissa esiintynyt makuubussi. Kuljettajalla oli kiire aikataulu ja hän riistikin meiltä kaikki matkatavarat ilman vastalauseita (ja laittoi ne tietysti hyvään säilöön bussin alaosaan) ja paimensi meidät sisälle. Ovella käskettiin ottaa kengät pois ja pussiin, jonka jälkeen vaan varattiin omat punkat ja ahtauduttiin niihin. Tällaisia kapoisia istuimia, (jotka sai säädettyä jopa makuuasentoon) oli kolmessa rivissä ja kahdessa tasossa. Alapunkat oli (yllätys yllätys) lähes kaikki varattuja, joten hilattiin itsemme ylös nauttimaan matkasta ja näkymistä :) Mukava tapa matkustaa kaikin puolin, ilmastointi pelasi hyvin, omaa tilaa oli hienosti ja turvavyötkin toimivat (joka ei muuten ole itsestäänselvyys tässä maassa). Miinusta oli hyvin vähän (jos lainkaan); liikkumavaraa oli juuri ja juuri sopivasti itseni kokoiselle (eli pitkälle ja suuriluiselle ;) 10 cm pituutta (tai takamuksen leveyttä) lisää ja voi jo tehdä tiukkaa... Lisäksi alkumatkan kuljettaja soitti vietnamilaista poppia suhteellisen kovalla (toisinsanoen niin että päähän särki) ja busseilla on ilmeisesti torven volyymit kovemmat kuin rahtilaivassa. 

Astetta hulppeampi hotelli viikonlopuksi, 40 euroa/per nuppi kahdelta yöltä :D

Ja näkymät hotellihuoneen ikkunasta!

Da Nangissa saimme huomata, että pienessä rantakaupungissa on kalliimpien hintojen lisäksi lähes mahdotonta löytää ruokapaikka, jossa ruokalistana ei toimi valitse-saavin sisältö-ja-valmistamme-sen-kilohintaan-tuoreena-ja-sätkivänä-suoraan-lautasellesi. Toisin sanoen en ole edelleenkään oppinut rakastamaan mereneläviä yhtään sen enempää kuin aiemminkaan. Toisaalta jos tykkää siitä, että tietää tasan minkälainen lonkeroinen tai niljakas otus on eläessään ollut ennen lautaselle päätymistä ja myös että se on tuoretta ja läheltä ongittua, niin Da Nangista varmasti löytää yllin kyllin syötävää. Viikonloppu meni siis pääosin loistavan intialaisen raflan antimia nauttiessa. 

Lohikäärmesilta iltahämärissä ruuanhakureissulla kuvattuna

Joka vaihtaa vielä väriäkin!

Viikonlopun aikana vietimme aikaa rannalla China Beachin (ilmeisesti hiljaisessa päässä, koska peräänkuulutettuja muita turisteja ei edelleenkään näkynyt) puhtaalla hiekalla ja ihanan lämpöisessä meressä. Aallot olivat upeita ja vesi juuri sopivan lämmintä. Siinä se aamupäivä meni lokoisasti. Iltapäivästä löydettiin vielä iso kauppakeskus (LotteMart se taisi olla nimeltään), jossa oli oikeasti vaatteita, joihin ahtaisi jo isommankin länsimaalaisen turistin sekä Vietnamin kanta-pikaruokalamme Lotterian (paikallinen edullisempi mäkkäri, mutta tarttuvammalla tunnaribiisillä). Myös keilahalli, leffateatteri ja rullaluistinrata löytyivät pelihallin vierestä ostarin yläkerrasta. Sovittiin, että niihin tutustuminen jää tuleville viikonlopuille (mikäli uusintareissu toivottavasti tulee).

Tyhjä ranta, mutta loistokeli ja vesi oli lämmintä :)

Piipahdimme iltapäivällä katsomassa Marmorivuorilla auringonlaskua. Vähän vinkkiä myös tästä vuorimatkustelusta. Jos huipuilla vanhemmat paikalliset herrat tai rouvat viittovat taskulampun kanssa sinua mihin tahansa suuntaan, niin älä kuuntele neuvoja. Tällä tavalla saatat vahingossa päätyä (juuri omankokoisestasi kolosta) vuoren luolastoihin ja maksat ehkä kalliisti siitä, että pääset eksymättä taskulampun valossa takaisin maan pinnalle. Onneksi näin ei päässyt tapahtumaan meille, vaikka sinnikäs mummu olikin ;) Vietnamissa täytyykin ihmisten ystävällisyydestä huolimatta aina miettiä onko taustalla joku käsi ojossa odottamassa maksua palveluksesta. Laupiaita samarialaisia tai pyyteettömiä paikallisia on harvassa (ainakin turistikohteissa eksyneen oloisille matkailijoille). Myös julkkiksen elämää saatiin taas auringonlaskua odottaessa kokeilla. Ei ole ensimmäinen (eikä varmasti viimeinen) kerta, kun luulemme viattomasti, että kun meille ojennetaan kameraa tai älypuhelinta saatesanalla "picture", kysyjä ei haluakaan meidän ottavan kuvaa hänestä/ heistä (tässä tapauksessa n. 15 nuoresta mieshenkilöstä) vaan se kuva halutaan ottaa MEISTÄ (tai 10 kuvaa, yhdessä ja erikseen eri ihmisten kanssa). Pistää vaan miettimään, moneltako takanreunukselta tai facebook päivityksestä meidän kuvia löytyykään...

Pagoda löytyi vuoriltakin

Näköalapaikka löytyi !

Ja vielä hieno sellainen :)

Luoliakin oli useita, tässä yksi ulkopuolelta...

Ja tässä toinen. (salama hämää, oikeasti oli pilkkopimeä ja lepakoita!)

 Ja vielä yöllisiä maisemia hotellin kattoterassilta:

Paluumatka koitti liiankin nopeasti. Junareittiä Huen ja Da Nangin välillä on kehuttu maan kauneimmaksi ja ehdottomasti näkemisen arvoiseksi, päätimme kokeilla junamatkustusta aluksi Vaikka Vietnamin vr:llä on nettisivut (tietysti vain vietnamiksi), on aikataulujen lukeminen sitä kautta hieman haasteellista. Kyselimme hotellilta apuja, jota saimmekin ja päädyimme juna-asemalle (huolestuttavan täsmällisesti) noin puoli tuntia ennen junan lähtöä. Asema olikin miellyttävän (täyteen ahdettu ja "hyvin" ilmastoitu sekä) pieni. Lipunmyyntitiskejä oli vain yksi ja "jonossa" liuta ihmisiä (välihuomiona; vietnamilaiset eivät varsinaisesti jonota vaan kerääntyvät aina edellisen viereen tiskille livahtaen, erityisesti turistien, eteen huomaamatta. Käytännössä tämä näyttää siltä, että tiskillä röhnöttäjät ovat samaa seuruetta, mutta eivät sitten olekaan. Paras tapa edetä joskus jonossa eteenpäin on mennä edellä olevien iholle, jakaa paljon pahannäköisiä katseita viereisille kärkkyjille ja asettua mahdollisimman leveästi tiskin eteen.) Lipunmyyjä osasi (hämmästyttävää kyllä) jonkin verran englantia, kun ilmoitti että istumapaikat ovat junasta loppu. Piti siis tyytyä (huimasti kalliimpaan) makuuhyttiin, joka maksoi sekin vain vajaa 5 euroa. Juna ei tullut ihan ajoissa, mutta reippaina ja innoissaan olimme vähällä hypätä jo väärään junaan. Onneksi henkilökunta tarkisteli lippuja ennen junaan menemistä. Oma junamme tulikin hetken päästä. Juna oli sihteellisen siisti ja ilmastoitu ja matka taittuikin nopeasti vain parissa tunnissa. Maisemat olivat huikean näköiset. (Harmittavan likaisesta) ikkunasta ei malttanut juuri millään irrottautua vuoria ylittäessä. Hytissä mahtui oikaisemaan jalat hienosti ja tarvittaessa myös (silkkimakuupussin suojin) nukkumaan. Suosittelen siis erittäin lämpimästi tätä matkustustapaa, jos kyseistä reissua joskus harkitsee :)

Kuvia junamatkan varrelta, miinuksena astetta likaisempi ikkuna (kuvaajaa ei voi syyttää:)

Sähkölinjoja löytyi täältäkin varmaan vielä perustamisvuoden ajalta...