Da Nangiin ja takaisin...

Tässä vaiheessa reissua ollaan jo kotiuduttu Hueen siinä määrin, että oli aika vaihtaa maisemaa. Päätimme lähteä pikavisiitille rannalle ja lämpöön viikonlopun ajaksi. Kohteen piti olla lähellä ja helppojen kulkuyhteyksien päässä (eli mielellään ennenkaikkea halvalla ja nopeasti.) Sukellusmahdollisuus oli myös (pienenä) haaveena, koska edelliskerrasta on jo enemmän aikaa. Päädyttiin siis yksissä tuumin lähteä Da Nangiin, joka on siis kuuluisa rannoistaan (erityisesti My Khe eli paikallistenkin paremmin tuntemasta China Beachista). Myös vuoristomaisemia odotti pienen internetvierailun perusteella. Järjestelin matkustusasioita ja päädyimme bussikuljetukseen menomatkalle ja junailuun paluumatkaksi. Hotellista saatiin kätevästi hommattua bussiliput suoraan hotellilta kohteeseen vaivaisella 5 euron hinnalla. Matkustusaika bussilla oli vain kolmisen tuntia (pienen lepotauon lisäksi).

Ulkoa näyttää tavalliselta bussilta...

Mutta sisältä löytyy penkkien sijasta näitä !

Ja sitte näkymiä bussin kyydistä kun ylitettiin Vuoria (tai kukkuloita, jos niitä sellaisiksi haluaa kutsua):

löyty pysähdyspaikalta myös pari pikkusta, jotka jaksoivat viihdyttää itseään rätinpalalla :)

Ilman mitään (henkilökohtaisia) ennakko-odotuksia, yllätyin kuitenkin iloisesti, kun hotellin eteen kurvannut bussi olikin kuulopuheissa esiintynyt makuubussi. Kuljettajalla oli kiire aikataulu ja hän riistikin meiltä kaikki matkatavarat ilman vastalauseita (ja laittoi ne tietysti hyvään säilöön bussin alaosaan) ja paimensi meidät sisälle. Ovella käskettiin ottaa kengät pois ja pussiin, jonka jälkeen vaan varattiin omat punkat ja ahtauduttiin niihin. Tällaisia kapoisia istuimia, (jotka sai säädettyä jopa makuuasentoon) oli kolmessa rivissä ja kahdessa tasossa. Alapunkat oli (yllätys yllätys) lähes kaikki varattuja, joten hilattiin itsemme ylös nauttimaan matkasta ja näkymistä :) Mukava tapa matkustaa kaikin puolin, ilmastointi pelasi hyvin, omaa tilaa oli hienosti ja turvavyötkin toimivat (joka ei muuten ole itsestäänselvyys tässä maassa). Miinusta oli hyvin vähän (jos lainkaan); liikkumavaraa oli juuri ja juuri sopivasti itseni kokoiselle (eli pitkälle ja suuriluiselle ;) 10 cm pituutta (tai takamuksen leveyttä) lisää ja voi jo tehdä tiukkaa... Lisäksi alkumatkan kuljettaja soitti vietnamilaista poppia suhteellisen kovalla (toisinsanoen niin että päähän särki) ja busseilla on ilmeisesti torven volyymit kovemmat kuin rahtilaivassa. 

Astetta hulppeampi hotelli viikonlopuksi, 40 euroa/per nuppi kahdelta yöltä :D

Ja näkymät hotellihuoneen ikkunasta!

Da Nangissa saimme huomata, että pienessä rantakaupungissa on kalliimpien hintojen lisäksi lähes mahdotonta löytää ruokapaikka, jossa ruokalistana ei toimi valitse-saavin sisältö-ja-valmistamme-sen-kilohintaan-tuoreena-ja-sätkivänä-suoraan-lautasellesi. Toisin sanoen en ole edelleenkään oppinut rakastamaan mereneläviä yhtään sen enempää kuin aiemminkaan. Toisaalta jos tykkää siitä, että tietää tasan minkälainen lonkeroinen tai niljakas otus on eläessään ollut ennen lautaselle päätymistä ja myös että se on tuoretta ja läheltä ongittua, niin Da Nangista varmasti löytää yllin kyllin syötävää. Viikonloppu meni siis pääosin loistavan intialaisen raflan antimia nauttiessa. 

Lohikäärmesilta iltahämärissä ruuanhakureissulla kuvattuna

Joka vaihtaa vielä väriäkin!

Viikonlopun aikana vietimme aikaa rannalla China Beachin (ilmeisesti hiljaisessa päässä, koska peräänkuulutettuja muita turisteja ei edelleenkään näkynyt) puhtaalla hiekalla ja ihanan lämpöisessä meressä. Aallot olivat upeita ja vesi juuri sopivan lämmintä. Siinä se aamupäivä meni lokoisasti. Iltapäivästä löydettiin vielä iso kauppakeskus (LotteMart se taisi olla nimeltään), jossa oli oikeasti vaatteita, joihin ahtaisi jo isommankin länsimaalaisen turistin sekä Vietnamin kanta-pikaruokalamme Lotterian (paikallinen edullisempi mäkkäri, mutta tarttuvammalla tunnaribiisillä). Myös keilahalli, leffateatteri ja rullaluistinrata löytyivät pelihallin vierestä ostarin yläkerrasta. Sovittiin, että niihin tutustuminen jää tuleville viikonlopuille (mikäli uusintareissu toivottavasti tulee).

Tyhjä ranta, mutta loistokeli ja vesi oli lämmintä :)

Piipahdimme iltapäivällä katsomassa Marmorivuorilla auringonlaskua. Vähän vinkkiä myös tästä vuorimatkustelusta. Jos huipuilla vanhemmat paikalliset herrat tai rouvat viittovat taskulampun kanssa sinua mihin tahansa suuntaan, niin älä kuuntele neuvoja. Tällä tavalla saatat vahingossa päätyä (juuri omankokoisestasi kolosta) vuoren luolastoihin ja maksat ehkä kalliisti siitä, että pääset eksymättä taskulampun valossa takaisin maan pinnalle. Onneksi näin ei päässyt tapahtumaan meille, vaikka sinnikäs mummu olikin ;) Vietnamissa täytyykin ihmisten ystävällisyydestä huolimatta aina miettiä onko taustalla joku käsi ojossa odottamassa maksua palveluksesta. Laupiaita samarialaisia tai pyyteettömiä paikallisia on harvassa (ainakin turistikohteissa eksyneen oloisille matkailijoille). Myös julkkiksen elämää saatiin taas auringonlaskua odottaessa kokeilla. Ei ole ensimmäinen (eikä varmasti viimeinen) kerta, kun luulemme viattomasti, että kun meille ojennetaan kameraa tai älypuhelinta saatesanalla "picture", kysyjä ei haluakaan meidän ottavan kuvaa hänestä/ heistä (tässä tapauksessa n. 15 nuoresta mieshenkilöstä) vaan se kuva halutaan ottaa MEISTÄ (tai 10 kuvaa, yhdessä ja erikseen eri ihmisten kanssa). Pistää vaan miettimään, moneltako takanreunukselta tai facebook päivityksestä meidän kuvia löytyykään...

Pagoda löytyi vuoriltakin

Näköalapaikka löytyi !

Ja vielä hieno sellainen :)

Luoliakin oli useita, tässä yksi ulkopuolelta...

Ja tässä toinen. (salama hämää, oikeasti oli pilkkopimeä ja lepakoita!)

 Ja vielä yöllisiä maisemia hotellin kattoterassilta:

Paluumatka koitti liiankin nopeasti. Junareittiä Huen ja Da Nangin välillä on kehuttu maan kauneimmaksi ja ehdottomasti näkemisen arvoiseksi, päätimme kokeilla junamatkustusta aluksi Vaikka Vietnamin vr:llä on nettisivut (tietysti vain vietnamiksi), on aikataulujen lukeminen sitä kautta hieman haasteellista. Kyselimme hotellilta apuja, jota saimmekin ja päädyimme juna-asemalle (huolestuttavan täsmällisesti) noin puoli tuntia ennen junan lähtöä. Asema olikin miellyttävän (täyteen ahdettu ja "hyvin" ilmastoitu sekä) pieni. Lipunmyyntitiskejä oli vain yksi ja "jonossa" liuta ihmisiä (välihuomiona; vietnamilaiset eivät varsinaisesti jonota vaan kerääntyvät aina edellisen viereen tiskille livahtaen, erityisesti turistien, eteen huomaamatta. Käytännössä tämä näyttää siltä, että tiskillä röhnöttäjät ovat samaa seuruetta, mutta eivät sitten olekaan. Paras tapa edetä joskus jonossa eteenpäin on mennä edellä olevien iholle, jakaa paljon pahannäköisiä katseita viereisille kärkkyjille ja asettua mahdollisimman leveästi tiskin eteen.) Lipunmyyjä osasi (hämmästyttävää kyllä) jonkin verran englantia, kun ilmoitti että istumapaikat ovat junasta loppu. Piti siis tyytyä (huimasti kalliimpaan) makuuhyttiin, joka maksoi sekin vain vajaa 5 euroa. Juna ei tullut ihan ajoissa, mutta reippaina ja innoissaan olimme vähällä hypätä jo väärään junaan. Onneksi henkilökunta tarkisteli lippuja ennen junaan menemistä. Oma junamme tulikin hetken päästä. Juna oli sihteellisen siisti ja ilmastoitu ja matka taittuikin nopeasti vain parissa tunnissa. Maisemat olivat huikean näköiset. (Harmittavan likaisesta) ikkunasta ei malttanut juuri millään irrottautua vuoria ylittäessä. Hytissä mahtui oikaisemaan jalat hienosti ja tarvittaessa myös (silkkimakuupussin suojin) nukkumaan. Suosittelen siis erittäin lämpimästi tätä matkustustapaa, jos kyseistä reissua joskus harkitsee :)

Kuvia junamatkan varrelta, miinuksena astetta likaisempi ikkuna (kuvaajaa ei voi syyttää:)

Sähkölinjoja löytyi täältäkin varmaan vielä perustamisvuoden ajalta...