Makumatkailua

Olen itse perussuomalainen ruokatottumusten suhteen (tai joidenkin mielestä tavanomaista "valikoimampi" aka nirppanokka). Oli siis jo yleisesti tiedossa, etten siedä mausteisia ruokia ja reissussa ruokapuoli tuleekin olemaan se vaativimman sopeutumisvalmennuksen kohde. Ennen reissua kokeilin pariin otteeseen ehtaa vietnamilaista ruokaa, mutta chilijauhetta saattoi livahtaa enemmän kuin oli tarkoitus (useammin kuin kerran)... Pieni pelko siis oli päällä reissuun lähtiessä ruokailujen suhteen.

Lähdin reissuun siis (tavoistani poiketen) älä-ajattele-vaan-syö-sopuisasti -asenteella. Pelkäsin kuitenkin kahta vastakkaista seurausta ruokavalion muutoksesta johtuen. Vaihtoehto nro 1. : Kuihdun olemattomiin, joko syömälakon tai ankaran turistiripulin vuoksi. Vaihtoehto nro 2. : Paisun älyttömästi pelkän riisin ja nuudelitärkkelyksen (tai herkkujen) syömisen vuoksi.

Hanoin viikon aikana kuitenkin odotukseni osoittautuivat (ainakin osittain) vääriksi. Ruoka oli hyvää ja ruokalistoja löytyi englanniksi melko helposti. Mausteisesta ruoasta ei kovin monessa paikassa voinut puhua (ajoittain jopa täysin päinvastaisesta). Ruoan visuaalinen ilme (ja erityisesti hinta) ainakin piristivät ennakkoluuloja. Länsimaalaistakin ruokaa oli saatavilla useammista rafloista, mutta (paljon kalliimmalla hinnalla) syötiin kuitenkin aasialaista (maassa maan tavalla:).

Ei näytä hassummalta, eihän?

Bissen juontiakin harjoitellaan ahkerasti

(Paljon puhutut) Katukeittiöt; niitä näkyy joka kadunkulmassa. Käytännössä nämä paikallisten pitämät ruokapaikat tarjoavat kadulla tehtyä, joko nuotiossa grillattua tai keitettyä ruokaa. Valtaosassa paikoista ruokalistaa ei ole ja ruokalajeja on vain 1 per keittiö. Käytännössä ruoka voi olla joko keittoa tai vaikka lisää keittoa (välihuomiona: jos pöytään tuodaan kylmää riisinuudelia ja rehuja sekä se varsinainen kuuma vesi epämääräisen lihan kanssa, yhdistä nämä ainekset niin saat edes vähän syötävää. Kylmä riisinuudeli ei ole erikoisen hyvää ja paikalliset ihmettelevät vielä entisestään). Näin länsimaalaisena ollaan tähän asti syöty vain paikoissa, joissa seinällä (tai jossain muualla) lukee ruoan hinta ja se kannattaa muutenkin selvittää etukäteen, ettei joudu vedätetyksi. Katukeittiöissä ruoan hinnat eivtä oikeasti ole kovin korkeita, neljän hengen porukka syö hyvinkin keittoa yhteensä alle eurolla. Hygienian taso on mitä on (eli EI varsinaisesti ole kovin tasokasta). Kannattaa aina katsoa, että ruoka on kuumaa ja höyryävää sekä kunnolla kypsennettyä. Käsidesi on myös keittiössä kuin keittiössä matkailijan paras ystävä täällä Vietnamissa. Alussa myös (ihan vaan vähän) hätkähdytti vietnamilaisten tapa viskoa kaikki ruoantähteet ja muut roskat lattialle omiin jalkoihin (lähinnä vain katukeittiöissä vaikka niissä olisikin katto pään päällä). Siistä sitten väisteemään ohi kävellessä ja syödessä (ei ole mukava tunne syödä nilkkoja myöten etanan- tai viiriäisenmunankuorissa).

Istuimena toimii pienet (siis todella pienet) muovituolit. On niitä isompiakin muovituoleja, mutta tuolien koko on suorassa suhteessa hintoihin, vaikkei ruoan taso nousisikaan. Ihan ergonomiankin vuoksi ei kannata syödä näin matalissa tuoleissa joka päivä, jalat kun eivät mahdu pöydän alle, tuolista ei meinaa päästä ylös ja pöydät on usein aika lähellä toisiaan. Pariinkin otteeseen huomattiin, että pienestä ruokasanastosta voisi olla apua syömään lähtiessä. Vaikka ruokalista olisikin englanniksi se ei automaattisesti tarkoita sitä, että henkilökunta ymmärtäisi omia listojaan. Ilmeisesti koiranlihaa ei ihan joka paikasta saa eli sokkona tilaaminenkin voi tuoda lisää jännitystä elämään (kokemuksen syvällä rintaäänellä). Elekieltäkin voi yrittää hyödyntää, kun ihmetellään lihan alkuperää, mutta sen varaan ei kannata laskea (kanan kaikki vielä tunnistavat kotkotuksesta, mutta erotapa äyriäinen, kala ja sammakko toisistaan).

Huessa varsinainen vietnamilainen ruoka pääsi oikeuksiinsa. Aamupalattoman ja jo pitkälle edenneen syömättömän iltapäivän aikana ensimmäisessä (oikeasti siistin näköisessä) raflassa ruokahalut vei (hyvin paistettu) kananjalkapari ja (lähes lihaton) luinen ateria. Parin päivän sisällä löydettiin hotellin läheltä useampikin katukeittiö (eikä juuri muita ruokapaikkoja). Eräänä  iltana päätimme kokeilla hotellin lähellä olevaa katukeittitä, jossa (herttainen, vaikkakin yli-innokas) vanhempi herra viittoi meitä syömään. Lista oli tietenkin vietnamiksi, eikä meillä (tietenkään) ollut mukana niitä matkaoppaiden ruokasanastoja. Otettiin siis sokkona yhden miehen suositteleman ruokalajin (joka osoittautui paistetuksi riisiksi kera simpukoiden ja pikkulonkeroiden) ja kaksi muuta satunnaista ruokalajia. Yksi ruokalajeista oli perusnuudelia lihalla ja toista mietittiin pitkään. Liha oli friteerattua, pehmeää kuin mikä, isoluista (ja epämääräisen muotoista). Maku oli vähän kalamaista? Yritimme kysyä asiaa mieheltä, mutta saimme vastaukseksi vain etäisesti loikkimista muistuttavaa elehtimistä( jonka perusteella liha on kaikkea kengurun ja vyötiäisen väliltä). Hotellilla meille selvisi, että olimme juuri syöneet tyytyväisenä friteerattua sammakkoa (arvatkaa vaan nukkumaanmenotunnelmia ja unien aihetta).

Ja heti saman katukeittiön vieressä kadulla...

Ihka ensimmäinen katukeittiöateria Hanoissa.

Hotellikadun paikallinen lihatiski katukeittiöön

Nukketeatteria ja kulttuurielämyksiä

Hanoin vierailun aikana tuli kierreltyä ehkäpä niitä tunnetuimpia (tai mitä vaan huvitti) nähtävyyksiä. Hotellilta annettuun karttaan (4 päivän aikana saatiin useampikin kartta, edelliset repesi tai hukkui) oli merkitty muutama nähtävyys (eli pari temppeliä, pagodia, museota, toria ja balsamoitu ruumis). Näistä vierailtiin lähinnä yleisesti kaupungilla kierrellen ja ulkoa vilkaistiin hienoja rakennuksia. Jonkun tärkeän ihmisen (eli Ho Chi Minhin, ex-pressan ja kansanvapauttajan?) ruumis olisi esillä jossain stalintyylisessä talossa, mutta ei huvittanut käydä katsomassa kuivunutta ukkoa, jota paikalliset käyvät rukoilemassa. Tyydyin siis Kirjallisuuden temppeliin ja Pagodiin. Vierailtiin myös Hanoin kasvitieteellisessä puutarhassa ja Hoan Kiem järven ympäristössä.

Matkaseura pirteämpänä

Kirjallisuuden temppeli on kuuleman mukaan Vietnamin vanhimpia temppeleitä, mutta näytti kyllä hyvin säilyneeltä ikäisekseen. Vierailijoitakin oli runsaanlaisesti, olihan matkaoppaassa temppelin kuvailuun käytetty monta sivua. (Niiden muutamien) englanninkielisten seinäoppaiden mukaan temppelissä koulutettiin jotain keisarin/kuninkaiden lääkäreitä ja muita neuvonantajia yms. ja heille siis järjestettiin erilaisia pieniä kokeita (ja välillä vähän isompiakin) tasaisin väliajoin. Ilmeisesti nämä opiskelijat asustelivat (melko ison) temppelin alueella opiskellen eli käytännössä tämä rukouspaikka toimi entisaikaa  kampuksena. Hienointa oli mielestäni se, että temppelin reunoilla oli pitkät rivistöt kaiverrettuja kivilaattoja kilppareiden selässä. Laatat itsessään eivät olleet niin ihmeellisiä, mutta niissä (oppaiden mukaan) oli kirjoitettuna jotain tärkeitä asioita opiskelijoille ja myös niiden opiskelijoiden nimet, jotka olivat läpäisseet ne isot kokeet. Miksei tällaista tapaa voisi soveltaa Suomessakin? Olisihan se aika hienoa, jos vaikka valmentavan ruotsin läpäisystä tai opinnäytetyön kirjoittamisen jälkeen oma nimi kaiverrettaisiin johonkin laattaan, jota muutama sata vuotta myöhemmin ihmiset kuvaisivat taustana lomakuviin takanreunukselle:D

Buddhamunkki (edesmennyt)

"Pyhien" kilpparien selässä läpäisseiden nimet

Ajateltiin myös mennä katsomaan jotain once-in-a-lifetime -juttua, eli vesinukketeatteria. Ilmeisesti kyseinen taidemuoto on ainoa laatuaan koko maailman mittapuulla Vietnamissa ja erityisen kehuttua Hanoissa. Paljoa ei sisälllle maksanut, vain n. 4 euroa. Ideana koko hommassa oli se, että näyttelijät ohjaavat verhon takaa piilosta matalassa vedessä erilaisia nukkeja ja tarinoiden aiheet ovat aika vakioita. Yleensä ne liittyivät läheisesti perinteiseen vietnamilaiseen elämäntapaan ja mukana on lähes aina legenda Hoan Kiem -järven kilpparista. Perinteinen vietnamilainen laulu vaatii (aika paljonkin) totuttelua, itseäni sitä kuunnellessa alkaa ennen pitkään pää särkeä. Onneksi mukana oli myös reilusti tarinoita, joissa lauluosuutta ei ollut lainkaan ja sain nauttia pelkästä musiikista. Kokonaisuudessaan nukketeatteri oli elämyksenä hieno, tarinoissa oli komediaa ja vähän jännitystäkin mukana. Välttämättä en lähtisi kuuntelemaan sitä (ainakaan heti) uudestaan, mutta visuaalisena taiteena näkemisen arvoinen.

Nukketeatteristit

Lohikäärmeitä kera roiskuvan veden ja ilotulitteiden

Riisinviljelyn salat paljastuivat

Pienemmät pagodit ja temppelit olivat nekin sievän näköisiä. Silmään pistää täällä ihmisten uskonnollisuus ja rukouksen osuus jokapäiväisessä elämässä. Jumalille uhrataan temppeleissä juomien ja suolakeksien lisäksi paljon värikkäitä kukkia, hedelmiä ja ruokia. Suitsukkeet tuoksuvat vahvasti pyhissä paikoissa ja niiden lisäksi joka kadunkulmassa poltetaan pikkunuotioissa mm. tekorahaa (ei ne jumalatkaan varmaan sitä oikeasta erota) ja puihin laitetaan kaljatölkkeihin suitsukkeet savuamaan. Monissa kodeissa ja ravintoloissakin (katukeittiöstä hienompiinkin) on omat pikkualttarinsa uhraustouhuille. Temppeleissä ja myös näissä pagodeissa on vierailujemme aikana ollut ihan tungostakin paikallisten osalta turistien lisäksi.

Tran Quocin pagodi on Vietnamin vanhimpia temppeleitä

Pyhän Joosefin katedraali, löydettiin iltamyöhään "mututuntumalla"

Ruokapaikassa kannattaa aina kiivetä ylimpään kerrokseen ;)

Vietnamin liikennekulttuuria

Hoan Kiem järven temppelisaari siltoineen

Hanoissa siis vietettiin muutama päivä ennen lentoa viimeiseen kotiin. Muutamaan päivään mahtui (yllättävän) paljon nähtävyyksien kiertelyä. Kaikki matkat tietenkin kävellen, taksihan maksaa (hirvittävät 2-4 euroa per pää) ja lukuisista riksakuskeista huolimatta en vielä henkilökohtaisesti ole valmis syöksymään pääkaupungin liikenteen sekaan kyseisissä rattaissa.

Tuosta edestä sitten vaan ylitys :)

Liikenteen (jota on muuten tuhottomasti) kulun seuraaminen on muutenkin (lievästi sanottuna) hieman hermostuttavaa. Autoilla ja erityisesti sadoilla skoottereilla (tai sentapaisilla) ei näytä olevan juuri minkäänlaisia liikennesääntöjä tai yhteisesti noudatettavia ajosuuntia. Liikenne sujuu niin kuin se parhaiten taitaa, enkä kieltämättä ole huomannut juuri lainkaan kovin kolhiintuneita tai lunastettavia ajoneuvoja. Ranskassa ja Italiassakin näkee enemmän irtonaisia auton peilejä, mutta voihan olla että täällä ne korjataan talteen myöhempää käyttöä varten :)

Liikennevalot ja -merkit ovat lähinnä suuntaa-antavia suosituksia, joita kovinkaan moni ei noudata. Suojatie ei eroa mitenkään moottoritiestä, eikä kaistavalinta tai ajosuunta ole aina niin justiinsa.  Ruuhka-aikaan myös kävelytie toimii skootterien oikoreittinä, muina aikoina parkkipaikkoina. Voi sitten vaan kuvitella millaista tien ylittäminen jalankulkijana on. Jo ekana iltana hirvitti aika lailla juosta tien yli. Ohjeita oli kuullut jo aiemmin tienylityksestä, mutta ei se sittenkään ihan niin vaan kävelemällä luonnistu. Oikeanlainen kolo (eli ajoneuvoja on n. 20 % vähemmän hetkellisesti) pitää katsoa ajoissa ja pelkästään eteenpäin katsomalla ja tasaisella vauhdilla pääsee hengestään aika helposti (tai ainakin kolhiintuu kivasti). Skootterit yrittävät aina väistää johonkin suuntaan, mutta vauhti ei paljoa hidastu eli kädet kannattaa pitää kiinni vartalossa. Omaa vauhtia saa myös säädellä vähän ylityksen aikana koska ei se väistäminenkään ole aina itsestäänselvyys.

Pikkuhiljaa viikon lopulla tuo tien ylittäminenkin sujui paremmin, parhaiten selviää yli, jos seuraa paikallisten kävelijöiden tahtia. Itse ylittäessä vielä vaadin muiden esimerkkiä tai henkistä tukea muuten (tausta-ajatuksena ehkä parempi näkyvyys kun neljä vaaleaa naista ylittää tietä yhden sijaa).

Linnut eivät tuo onnea kauppojen edustalla, ne vain tervehtivät ihmisiä

Kanojakin kannattaa varoa tiellä

Ei vielä ollutkaan ikävä, mutta kumman tutun näköinen koira tuli vastaan...

Vietnamissako lämmintä?

Matka maailman toiselle puolelle

Kauan odotettu (pelätty) lento oli yllättävän kivuton. Finskin koneissa kun nykyään on sellaiset hienot kojeistukset, joiden kanssa voi pelata koko 9 ja puoli tuntia ja katsella uusia leffoja. Köyhänä opiskelijana kun moiseen ei muuten ole aikaa (varaa) niin pitäähän siitä sitten nauttia koko rahan edestä ja valvoa lähes koko lento. On se muutenkin aika vaikea nukkua istuma-asennossa. Ei ole siis enää suomalaisen sotilaan opit hanskassa niin hyvin kuin toivoisi.

Bangkokin kentällä jo pari kertaa aiemmin vierailleena olin ihan yhtä eksyksissä kuin aina ennenkin. Käveltiin sitä kilometrin mittaista käytävää muutaman kerran edestakaisin eri kerroksissa ennen kuin löytyi se oikea tiski jossa check-in tapahtuisi. Joskus viisi tuntia myöhemmin. Löydettiin siis hieno ja hurjan viihtyisä mukavien (vapaiden) penkkien kera keskeltä semi vilkasta käytävää. Siinä sitten kolme väsynyttä matkustajaa rentoutui parhaaksi katsomallaan tavalla ja allekirjoittanut vahti laukkuja nauttien tunnin ilmaisen netin käyttömahdollisuudesta.

Päästiinhän sitä neljännellä tiedustelukerralla tsekkaamaan itsemme lennolle ja löydettiinpä vielä ihanan mukavat nojatuolit kerrosta ylempää. Niissä olisi jo voinutkin nukkua, mutta ehkäpä sitten seuraavalla kerralla?

Jatkolento olikin niin nopea ettei kerennyt muuta kuin syömään (närppimään) sitä eteenkannettua kanaa? ja jonkin sortin kookoshyytelösoosia? Pullamössöleipä tuli jo tässä vaiheessa korvista ulos, mutta kuitupitoisempi vaihtoehto (ruisleipä) jäänee seuraavien kuukausien haaveeksi.

Perillekin päästiin vasta illalla ja lämpimän tuulahduksen sijaan vastassa oli n. 13 asteinen Vietnamin pääkaupunki pohjoisessa eli Hanoi. Lentokentällä suoraan viisumin nouto reissulle, jossa sormet ristissä jonotettiin. Vielä tiukka (ja taas pitkän jonotuksen kautta) passitarkastus ja ehjät (ja oikeaan maahan saapuneet) rinkat hihnalta, jonka jälkeen ensimmäiset viralliset askeleet Vietnamin kamaralla. 

Hetihän tällaiset eksyneet matkustajat bongasi (kuinkas muutenkaan) sellainen sinnikäs (pahaa-aavistamattomia rahasampoja koijaava) taksikuski. Onneksi oltiin vielä skarppeja eikä lähdetty ensimmäisen matkaan vaan haettiin (ihan itse) asiallisemman näköinen kuski. Pikainen varmistus, että autosta löytyy taksimittari ja osoite lapulla ei ollut kuskille täysin vieras (todellisuudessa tällä ei siis ollut hajuakaan koko hotellista, mutta taisi ymmärtää että kaupunkiin ollaan matkalla. Taustaselvitysten mukaan matkan kesto on noin puoli tuntia ja hinta-arvio about 12 euron paikkeilla. Kuunneltiin hetki paikallista musiikkia (päätäsärkevällä volyymitasolla) ja yritettiin pysyä toiveikkaina matkan suhteen. Liikenne aiheutti muutamat äänettömät kauhunhuudot ja tuli sitä neuvoteltua matkan määränpäästäkin puhelimitse paikallisten naishenkilöiden kanssa. Loppujen lopuksi ihan onnellisella lopulla selvittiin suoraan hotelliimme Landmark Hanoihin. 

Lähdön hetki lähestyi...

Koko vuosi on pohdiskeltu reissua eri näkökulmista, järjestelty viisumiasioita, lentoja, hotelleja ja lueskeltu matkaoppaita. Reilusti kokemuksiakin kuuli tutuilta yllättävän paljon, luulisi kuitenkin ettei Vietnam ole se huippumesta turistien näkökulmasta vaan että Thaimaa vetäisi matkailijoita enemmän puoleensa...

Lähtöä edeltävällä viikolla ei varmaan tajunnut koko reissun lähestymistä, mutta yhtäkkiä oli päivät täynnä elämän järjestelyä (valtakirjojen tekoa, koulujuttujen tekoa ja tenttien suorituksia ja matkasuunnitelmien varmistusta). Muutamaa päivää ennen vielä hampaat hoidettiin kuntoon ja jotain hankintojakin ehti käydä ihmettelemässä Stadin suunnalla. Vinkkinä tässä vaiheessa ettei ehkä kannata tehdä noita pieniä yksityiskohtia (kuten viisumihakemusta) ihan viikkoa ennen lähtöä... erityisesti jos kiinalainen uusivuosi on tulossa. Aasiassa kun ne bileet kestävät yli viikon ja ne virkailijat viettää (ehkä ansaittuakin) lomaa. Kaikki kuitenkin hoitui hienosti kolme päivää ennen lähtöä.

Lisäksi piti nähdä vielä ystäviä ja perhettä ennen reissua edeltävällä viikolla... eli ei sille pakkailulle oikeastaan aikaa jäänytkään.. tai ei halunnut ajatellakaan koko pakkausta. Huippu selviytymispakkauksia tuli parikin kappaletta koulun puolesta ja siskolta/ ystäviltä. Niistähän riitti mukavasti rinkan täytettä, kun omasta takaa ei tavaraa vielä tarpeeksi ollutkaan. Kaikkea hyödyllistä tuli kuitenkin mukaan kuten pikkupuukko/ kiipeilykoukku, silkkimakuupussi, omat suonensisäiset nestehoitovälineet kanyyleineen, keittosuolaliuosta pari litraa, suklaata, salmiakkia reilusti, koskenkorvaa, pahoinvointiranneke, ensiapuvehkeet, pelikortit ja reilusti käsidesiä... Pakkaukset piti purkaa varmistukseksi pariin otteeseen ihan vaan sen pakkaamisen ilosta :)

Vikana iltana paniikki iski, mutta yö nukuttiin vielä hyvin... seuraavana päivänä sitten vielä läppärin hyvästely ja piiitkä (livistys) lenkki koirien kanssa. Hetken kävi mielessä, jospa ilmoittaisinkin etten lähde reissuun, mutta sekin tunnetila meni ohi. Enemmän tai vähemmän. 

Lähdön koittaessa nopeasti kamat autoon, herkkukasa koirille ja äkkiä rattiin. Matkalla mie romahdin kun pohdin liikaa lähtöä ja pitkää eroa koirista (ja vähän muistakin). Onhan kolme ja puoli kuukautta oikeastaan neljännes vuosi :(

Alustusta...

Olen 22-vuotias sairaanhoitajaopiskelijatyttö alunperin Riihimäeltä. Alunperin olen ammatiltani lähihoitaja ensihoidon koulutusohjelmasta ja tällä hetkellä siis opiskelen toista vuotta Hämeen ammattikorkeakoulussa. Vuosien varrella on kokeiltu kaikenlaista työnteosta ja maailmanmatkailusta aina puolustusvoimien asepalvelukseen asti, josta kotiuduinkin kersanttina. Seikkailunhalua kyllä siis piisaa, mutta myös vähintään yhtä paljon itsepäisyyttä. Uhkarohkea en välttämättä ole, mutta kokeilen mielelläni kaikenlaista uutta ja erikoista (poislukien ruokapuoli). Nopeat menopelit viehättävät kummasti, oli kyse sitten moottoripyöristä, kelkoista, veneistä tai autoista. Niinsanotut extremelajit on koettava ainakin kerran, lumilautailu ja laitesukellus ovat erityisesti sydäntä lähellä. Liikunta myös kaikissa muodoissaan kuuluu arkeeni olennaisesti. Iloa arkeen tuo oma 1,5  vuotias (pikku) koira Renata.

Lähden harjoitteluvaihtoon Vietnamin Hue Cityn sairaalamaailmaan koko kevääksi 2014. Ennen varsinaista harjoittelujaksoa, sen aikana ja jälkeen on tarkoituksena luodata läpi Vietnamin ja tutustua lopuksi myös Etelä-Koreaan. Kaikenkaikkiaan koko reissu kestää n. 3,5 kuukautta. Kotiin jää kaipaamaan liuta hellyydenkipeitä koiria ja (ehkä ainakin vähän) perhe ja muutama ystäväkin :D. Onneksi ei kuitenkaan tarvitse reissata yksin, onhan mukana tehokas tiimi eli kolme muuta hoitajaopiskelijatyttöä: Noora, Anna ja Aino. Varmaa on ainakin se, että tylsää ei tässä porukassa tule :D

Tässä blogissa siis tarkoituksena on helpottaa omaa työtaakkaa kuulumisten kertomisen suhteen ja myös jakaa (takuuvarmasti) hulvattomia kokemuksia ja ehkä jatkon kannalta hyödyllisiä vinkkejä Vietnamiin matkatessa :)