Lähdön hetki lähestyi...

Koko vuosi on pohdiskeltu reissua eri näkökulmista, järjestelty viisumiasioita, lentoja, hotelleja ja lueskeltu matkaoppaita. Reilusti kokemuksiakin kuuli tutuilta yllättävän paljon, luulisi kuitenkin ettei Vietnam ole se huippumesta turistien näkökulmasta vaan että Thaimaa vetäisi matkailijoita enemmän puoleensa...

Lähtöä edeltävällä viikolla ei varmaan tajunnut koko reissun lähestymistä, mutta yhtäkkiä oli päivät täynnä elämän järjestelyä (valtakirjojen tekoa, koulujuttujen tekoa ja tenttien suorituksia ja matkasuunnitelmien varmistusta). Muutamaa päivää ennen vielä hampaat hoidettiin kuntoon ja jotain hankintojakin ehti käydä ihmettelemässä Stadin suunnalla. Vinkkinä tässä vaiheessa ettei ehkä kannata tehdä noita pieniä yksityiskohtia (kuten viisumihakemusta) ihan viikkoa ennen lähtöä... erityisesti jos kiinalainen uusivuosi on tulossa. Aasiassa kun ne bileet kestävät yli viikon ja ne virkailijat viettää (ehkä ansaittuakin) lomaa. Kaikki kuitenkin hoitui hienosti kolme päivää ennen lähtöä.

Lisäksi piti nähdä vielä ystäviä ja perhettä ennen reissua edeltävällä viikolla... eli ei sille pakkailulle oikeastaan aikaa jäänytkään.. tai ei halunnut ajatellakaan koko pakkausta. Huippu selviytymispakkauksia tuli parikin kappaletta koulun puolesta ja siskolta/ ystäviltä. Niistähän riitti mukavasti rinkan täytettä, kun omasta takaa ei tavaraa vielä tarpeeksi ollutkaan. Kaikkea hyödyllistä tuli kuitenkin mukaan kuten pikkupuukko/ kiipeilykoukku, silkkimakuupussi, omat suonensisäiset nestehoitovälineet kanyyleineen, keittosuolaliuosta pari litraa, suklaata, salmiakkia reilusti, koskenkorvaa, pahoinvointiranneke, ensiapuvehkeet, pelikortit ja reilusti käsidesiä... Pakkaukset piti purkaa varmistukseksi pariin otteeseen ihan vaan sen pakkaamisen ilosta :)

Vikana iltana paniikki iski, mutta yö nukuttiin vielä hyvin... seuraavana päivänä sitten vielä läppärin hyvästely ja piiitkä (livistys) lenkki koirien kanssa. Hetken kävi mielessä, jospa ilmoittaisinkin etten lähde reissuun, mutta sekin tunnetila meni ohi. Enemmän tai vähemmän. 

Lähdön koittaessa nopeasti kamat autoon, herkkukasa koirille ja äkkiä rattiin. Matkalla mie romahdin kun pohdin liikaa lähtöä ja pitkää eroa koirista (ja vähän muistakin). Onhan kolme ja puoli kuukautta oikeastaan neljännes vuosi :(