Panglao island - paratiisisaari

Aamunkoitteessa koneemme laskeutui Boholin saarelle, josta jatkoimme pienen pienellä taksilla viereiselle sillalla yhdistetylle Panglaon - saarelle. Puolen tunnin ajon jälkeen löytyi näennäisesti keskeltä ei mitään Chocolate Hill's resort. Siellä viipyisimme uima-altaan reunalla sijaitsevassa pienessä neljän hengen savimajassa viikon ajan. Heti resortilla painuimme suoraan pehkuihin aamu- unille. Aamupäivä meni lepäillessä, jonka jälkeen ruokailu ja suunta lähirannalle eli White Beachille. Puolen kilometrin kävelymatkalla vastaan tuli useampi koira, paikallisia mopokuskeja ja myös sikoja, vuohia ja kanoja. Tämä oli sitä todellista landea. Rannalla saimme vietettyä aikaa reilusti ja viikon aikana selvitimme tiemme myös Alona Beachille (jonne matkaa siis n. 6 km. Mopokyydillä ilman kypärää ja pariin otteeseen kolme päällä hinta suuntaansa 1 €). Rannat saarella olivat ihania. Paikka ei vilistänyt turisteja (vaikka oli niitäkin lähinnä nähtävyyksillä ja Alona Beachilla), mutta sinnikkäitä venereissujen myyjiä olikin joka nurkalla. Vesi oli aivan uskomattoman kirkasta (pinnasta näki parhaimmillaan  jopa 10-15 m. syvyyteen).

Reilun viikon aikana yleisen rentoutumisen ohella teimme reilusti päiväretkiä saatavilla oleviin kohteisiin. Saarella ylimainostettuja kummituseläimiä ja suklaa kukkuloita menimme katsomaan (usean muun ei-niin-merkittävän- nähtävyyden lomassa) pikkubussilla, jossa mukana oli muutama muukin turisti. Ennen kukkuloita vierailimme pienessä eläin näyttelyssä, jossa pienen pienissä häkeissä käärmeet, apinat, linnut ja muut eksoottisemmat eläimet kärsivät tekemisen puutteesta ja stressistä (mielensähän siinä pahoitti, mutta pakkohan sisälle oli mennä, kun sinne asti tultiin). Lisäksi päivän aikana vierailimme perhostarhassa ja ajoimme upean nälöisen viidakkometsän läpi matkalla suklaakukkuloille. Koko päivä autossa istuessa oli kuitenkin sen arvoinen, kun ihailimme jo autosta näkymiä ja lopulta pääsimme myös kukkulan huipulle ihailemaan (ja kuvaamaan) loistavia näkymiä.

Ei hääppöisen näköiset oltavat :(

 Tässä ne nyt on: Chocolate Hills!

Ne kummituseläimetkin löytyivät matkan varrelta pieneltä rauhoitetummalta alueelta. Täytyy myöntää, etten ollut ottanut kovin paljon selvää näistä otuksista ja luulin niitä kuvien perusteella (aavistuksen) söpömmiksi, mutta elävänä luonnossa ne olivatkin nyrkin kokoisia ja todella häijyn näköisiä (syynä saattoi olla pikkuisten nukkuma-aikaan ympärillä parveilevat turistit kameroineen).

Taas näitä turisteja... Prkl!

Kummituseläin reissun jälkeen jatkoimme matkaa ylihinnoitetulle ruokailulle, joka siis tapahtui buffet tyylisesti pienessä jokilaivassa (eli floating barissa). Ruoka menetteli, mutta laivassa oli live esiintyjänä nainen, joka lauloi ikisinkkuja aluksi iskelmätyylisesti ja luoden todella risteilytunnelmaa. Loppua kohti esitys kuitenkin parani ja matkalla saimme kuulla ja nähdä myös paikallisen (koulun tai orpokodin) espanjalaistyylisen esityksen. Maisemat joella olivat myös todella upeat.

Pelkäsin hetken lasten varpaiden puolesta bambujen kolistessa...

Tehtävä: Hurmaa turistit ja kerää hyvin tippiä :)

Edellisvuoden maanjäristyksen seurausta...

Toisena päivänä lähdimme saarihyppelylle omalla vain meidän neljän omalla veneellä (tietysti kuljettajan kanssa). Aamun sekoilun ja aikaisen herätyksen jälkeen näimme villejä delfiinejä. Upean hetken pilasivat vain lähes jatkuvasti delfiinejä jahtaavat turistiveneet, jotka siis käytännössä ajoivat suoraan parvia kohti ja niiden ylikin. Delfiineille ei sattunut mitään vahinkoa tässä touhussa, mutta ne vaihtoivat jatkuvasti paikkaa pakoon uidessaan. Delfiinejä tarpeeksi ihailtuamme jatkoimme Balicasaq-saarelle, joka on upea sukelluskohde ja myös snorklauksen kannalta hieno paikka. Saaren ympäristössä snorklaaminen ja sukellus vaativat erillisen maksun suojelualueelle pääsystä ja maksun mukana snorklaukseen tulee mukaan pieni paatti (ja hengenpelastaja), joka päivystää veneessä ja mahdollisesti auttaa tarvittaessa. Snorklasimme hyvän tovin ja jo silloin koralliseinämässä näkyi merikäärme ja loistavia koralleja satojen kalalajien kera. Reissun ensimmäinen merikilpikonnakin näkyi pikaisesti. Kunnon rusketusraidatkin tuli vahvistettua vihdoin aahtavassa auringossa ja meressä pulikoidessa. Piipahdimme vielä paluumatkalla Virgin Islandille, jonka hietikko painuu nousuvedellä veden alle. Kaunis paikka ilman valtavia turistimassoja ja vitivalkoista hiekkarantaa keskellä merta. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa tässäkin tapauksessa ;D

Nopeita otuksia kun eivät tämän enempää kuvaan ehtineet :)

Pistääkö? Ei testattu, vaikka vähällä olikin...

Virgin Island

Viikon aikana saimme kimppuumme myös niitä päiväreissujen myyjiä. Tällaisten kanssa neuvottelimme useampaankin kertaan valashai- retken hinnasta ja päädyimme myös rommipullon kanssa yöllä rannalle tinkaamaan. Lopulta hyvään hintaan (mutta reissupäivän aamun temppuilun jälkeen) aloitimme venereissumme kohti Cebun saarta. Matka kesti lähes kolme tuntia yhteen suuntaan (ja vinkkinä venereisuuja varten: kannattaa ottaa musiikkia ja korvatulpat mukaan, koska moottorin pitämä melu soi viikon korvien välissä). Koko se reissaaminen oli kuitenkin todellakin sen arvoista. Veneestä pääsymme jälkeen (vaivaisen n. 10 miehen avustamana) selvisimme snorklausvarusteiden kanssa pieneen kanoottiin ja aivan rannan tuntumassa ei aluksi näyttänyt olevan mitään. Todella nopeasti 10 m. pituisia valashaita alkoi putkahdella pintaan ruoan perässä ja loikkasimme itsekin veteen niiden sekaan. Puoli tuntia meni hujauksessa yhdessä elämäni upeimmassa kokemuksessa kun sukeltelin (kameran kanssa) valtavan kokoisten kalojen kanssa. Vaikka valashait olivat todella isoja ne liikkuivat älyttömän nopeasti ja muutama säikäytyskin mahtui uintiin kun alapuolelta yhtäkkiä viisti täplikäs selkä tai pyrstö polkaisee aivan vierestä. Pari kertaa kolme haita saartoivat suut ammollaan keskelleen niiden syödessä (mitälie hippusia kanooteista pudotettiin)... Vedestä piti nousta liian nopeasti, mutta vaikutti siltä, että näistä eläimistä todella huolehditaan ja niitä suojellaan hyvin (turistitkin tyhjennettiin alueelta jo puoleenpäivään mennessä).

Eikä hermostuta kun tällainen lähestyy edestä... Vielä yksi kuva!

Kumpi oli se valas?

Montako miestä tarvitsee vetämään kanootin vedestä?

Vielä viimeisenä päivänä lähdimme sukellusreissulle. Lukuisien sukellusliikkeiden joukosta löysimme pienen (ja edullisen) putiikin. Kolmelle sukeltajalle ja yhdelle snorklaajalle saatiin oppaiksi kaksi miestä ja kokonainen (iso ja todella hieno) paatti muutaman avustajapoitsun kera. Itse kortillisena sukeltajana tein kaksi sukellusta oman oppaani espanjalaistaustaisen "Alberton" kanssa. Ennen sukelluksia ei kyllä kieltämättä ollut kovin varma fiilis kun kaveri ei ymmärrä 10 englannin kielen sanasta kuin 2 ja puhuu jatkuvasti espanjaa ja pistää vitosia veden allakin. Kuitenkin sukellukset menivät todella hyvin ja taitavasti selvitti tiensä tämäkin kaveri kovassa virtauksessa. Veden alla ja henkilökohtaisilla ennätyssyvyyksillä ( 28 m.) näin maailman upeimpia koralleja enemmän kuin näkökyky pystyi käsittämään ja myös niitä merikilpikonnia useammankin. Oma kamera ei kestänyt omia syvyyksiäni, mutta tytöt ottivat 10 metristä kuvia muutaman sata lohduksi kun sanat eivät riitä kuvaamaan (vaikka syvällä taisi olla vielä enemmän elämää...)

Reipas sukellustiimi! Kaikki OK.

Kilpparinkin täytyy välillä levätä ;)

Salakuvausta ylhäältä päin... Kiltisti seuraan opasta :)

Väsyneet silmät pitkän sukelluspäivän jälkeen...

Filippiinit ja erityisesti nämä saaret veivät kyllä sydämen mukanaan ja ehdottomasti aion joskus palata (ehkä kuitenkin toisille saarille). Viimein alkoi kuitenkin paratiisin keskeltä matka kohti urbaania Koreaa...