Sairaalan arkea Vietnamin tyyliin

Tämän koko Vietnamin-reissun perimmäisin syy on (yllättävää kyllä) työharjoittelu paikallisessa Yliopistollisessa sairaalassa. Nyt viidettä viikkoa harjoittelua läpikäyneenä osaan kuvailla oloja (suhteellisen hyvin). Harjoittelun alkuvaikeuksien jälkeen saimme selville jopa viikkoaikataulun ja tapasimme tuutoriopiskelijat, jotka kaitsevat meitä seuraavat 10 viikkoa. (Vinkkinä taas työharjoitteluun saapuvalle: jos yhteyshenkilöistä tai aikatauluista ole kuulunut mitään ennen harjoittelua, kannattaa lähteä etsimään infoa ihan paikanpäältä. Yhteyshenkilön nimestä ja sairaalan tai yliopiston osoitteesta kirjoitettuna lapulle voi olla apua, mutta pärjättiinhän mekin ilman suomalaisella sinnikkyydellä ja tällä reissulla tutuksi tulleella "mututuntumalla".) Saatiin lopulta tiedoksi, että tullaan kiertelemään sisätautien-, synnytys- ja gynevaivojen- sekä leikkaus- ja lastenosastoilla. Tarkkaa viikoaikataulua emme saaneet (useista kyselyistä huolimatta), mutta koska suomalaiset (kuulemma) tykkäävät nukkua myöhään, saapuisimme osastolle seuraavana aamuna puoli yhdeksältä (vietnamilaisethan aloittavat uurastuksen JO seitsemältä, mikä on aivan liian aikaista meille). Tehtiin niin kuin käskettiin, mutta ei osattu odottaa että (omasta mielestäni myöhään aloitettu) työpäivä olisi ohi jo puoleenpäivään mennessä. Täällä opiskelijat ilmeisesti vain seuraavat sivusta potilaiden hoitoa ja haastattelevat potilaita pitkin päivää.

Sitten itse sairaalasta: Sairaala on ilmeisesti jaettu useampaan rakennukseen, joista toiset ovat hieman vanhempia, toiset uudempia (ulkoa päin ero ei ole niin selvä, mutta odottakaas vaan kun sisälle erehtyy kävelemään). Sairaalassa ei ole ilmastointia (mutta tuulettimet löytyy, useimmiten kuitenkin käyttämättöminä). Potilashuoneet on hieman täyteenahdettuja, ruuhka-aikana sängyllä voi olla useampiakin potilaita kerrallaan. Joka pedillä viettää aikaa (eli käytännössä syö, juo ja nukkuu) myös potilaiden omaiset (joita on vaihtelevasti 1-5 kappaletta riippuen ajankohdasta). Sängyt ja niiden aluset sekä kaikki liikenevät pinnat ovat täynnä potilaiden vaatteita, ruokaa, juomaa, pissapulloja (ja käytännössä mitä tahansa muuta sairaalassa voikaan tarvita). Potilaat (tai heistä huolehtivat omaiset) tuovat mukananaan jopa sänkyjen patjat (eli kaislamatot). Hoitajathan eivät pääasiallisesti potilaiden haastattelun, ohjauksen ja tutkimisen (sekä ajoittaisen kirjaamisen) lisäksi muuta kuin
lääkkeidenannon (mielellään pistämällä). Omaiset hoitavat kaiken sen, mistä suomalaiset hoitajat
pääsevät nauttimaan joka työpäivänä ( sisältää tiestysti vaipanvaihdon ja vessattamiset lapsille ja aikuisille, ruokatarjoilun ja syöttämiset, alituiset pesut ja puunaukset, jumppailut ja asentohoidot sekä henkisen tuen ja kuunteluavun). Sairaanhoitajan koulutus kestää täällä kuitenkin 4 vuotta eli kyllä siellä koulussa jotain opetetaan ja perusteellisesti sittenkin, koska valmistumisen jälkeen edessä on vielä 0,5-1 vuoden palkaton työharjoittelu sairaalassa (tämä ja paikallinen palkkataso mielessä, voi olla onnellinen suomalaisuudestaan).

Harjoittelun aikana olemme seuranneet tiiviisti paikallisia tuutoriopiskelijoitamme, jotka ovat kertoneet meille osastojen toiminnasta ja yleisistä asioista ja uskomuksista Vietnamissa esimerkiksi liittyen synnyttämiseen ja lapsen hoitoon. Täällä edelleen ripustetaan perinteiden mukaisesti lasten istukat sänkyjen yläpuolelle kuivumaan ja kun lapsia ei enää tehdä istukat jauhetaan ja ne syötetään kaikille lapsille ja äidille tuomaan onnea (Nam).

 Vietnamissa ilmeisesti yleisestikin kipulääkkeiden käyttö on harvinaista, usein apuna on vain antibiootti, luonnonkeinot, parasetamoli joko suonensisäisesti tai poretablettina ja hampaiden yhteen pureminen. Lisäksi äidit saivat foolihappo, B7- vitamiini ja rautavalmisteyhdistelmää.

Pahin asia sairaanhoidossa on ehkä tuo vakuutusasia. Vietnamissa hoitoa saa vain maksullisella sairausvakuutuksella ja köyhille myönnetään valtion puolesta jonkinlainen vakuutus. Alle 6 v. lapsille hoito on ilmaista- muttei mikä tahansa hoito. Mikäli joudut Vietnamissa onnettomuuteen ja murrat jalkasi niin ettei sinulla ole välitöntä hengenvaaraa, odotat viikonlopun yli että maanantaina  vakuutusyhtiöt aukeavat ja ilmoittavat, että sinulla todella on vakuutus ja pääset vihdoin leikkaukseen. Tai vaihtoehtoisesti , vaikka pieni vastasyntynyt lapsi olisi todella heikossa kunnossa ja kiireellisen hoidon tarpeessa hoito aloitetaan vasta tietyn panttisumman maksamisen jälkeen. Panttisummalla katetaan ne mahdolliset hoidpt, jotka maksavat. Tämä panttisumma voi maksaa köyhälle jopa vuoden tienestit. Kun perheellä ei ole varaa maksaa summaa kokonaisuudessaan, lapsi saa kuolla omia aikojaan. Tästä ollaan hissukseen sairaaloissa, mutta tekemistä olisi siis jollain avustajajärjestöllä tässäkin maassa. Muutama opiskelija ei vielä kovin montaa ihmistä pelastanut harjoittelun aikana...